tiistai 31. maaliskuuta 2015

Teipin taika ja hyllyt..


Se jatkaa sää samaa tylsää kulkuaan tänäänkin kuin viime päivinä muutenkin. Ei muuta kuin silti vaan kuvailemaan, vaikken tykkää kuvata oikeastaan enää kuin luonnonvalossa..

Jos sitä muuta puhdetta ei sunnuntai illalleen keksi niin voi esimerkiksi teippailla hyllyjen reunoja ja jännittää riittääkö teippi loppuun saakka. Riitti ja tämmösiä tuli. Tykkään ihan tosi paljo, vaikka kuvat ei niin edukseen olekkaan. 

Muumimukitkin sai ihan uutta potkua teippien myötä. En ole koskaan varsinaisesti muumimukeja keräillyt, mutta jonkun verran näitä on kasaantunut. Tykkään ihan kyllä, mutta olen meinannut myydä eteenpäin ja ostaa muita kippoja ja kuppeja tilalle, mutta teippien myötä taidankin pitää muumit ainakin toistaiseksi itsellä.








Eipä muuta kuin taas askel lähemmäksi pääsiäisitä ja pääsiäisen vapaita joita odotankin ihan tosi kovasti. Sitä ennen odottelen illan Suomen huutokauppakeisaria. Katteleeko teistä muuta kyseistä ohjelmaa? Itse kun kovasti tykkää vanhoista esineistä niin tuo ohjelma on enemmän kuin mainio ja kovasti olen oppinut tuotakin kautta tunnisttamaan eri esineitä. Niin ja onhan Aki, Heli ja Markku mainioita hahmoja.

Terveisiä täällä pistäytyjille :)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Sitä sun tätä, punaista ja ajatuksia sisustamisesta.


Viikonloppuisin ja vapailla on mielestäni erityisen mukavaa se, että voi tehdä  melkeimpä mihin aikaan mitä vain lystää. Välillä arjessa on turhauttavaa kun joutuu kelloa silmällä pitämään, koska tulisi olla nukkumassa ja montako tuntia herätyskellon soimiseen on. Viikonloppuisin ja vapailla ei ole tuota ongelmaa ja minulla kun inspiraatio sattuu niin se sattuu kellonajasta ja paikasta riippumatta. 

Eilen kellon lähestyessä yhtätoista yöllä päätinkin siivota vessan ja niin siinä puunattiin hyllyt ja pytyt puhtaaksi puolenyön lähestyessä. Tänään sitten päätinkin kuvailla vessaa, tai oikeastaan vessan hyllyä. Muuten vain. Meillä vessassa ei ole ikkunaa ja valon puute häiritsee kuvaamista ( niinkuin ulkona kummoista valoa muutenkaan tänään olisi ), mutta tässäpä muutama kuva kuitenkin. Muuten vain.









Olen muuten ollut lapsesta saakka tuollainen ekstempore innostuja. Tykkäsin jo ala-asteella saakka vaihdella tavaroiden ja huonekalujen paikkaa ja muistan hyvinkin kun joskus lomalla aloin yöllä järjestelemään meidän olohuonetta uuteen uskoon ja äidin herättyä taisi sanomistakin tulla. Joskus myös muistan myöhästyneeni koulusta, kun aloin järjestelemään aamutuimaan koulupöydän laatikkoja uudelleen.

Näiden muistojen myötä ja viimepäivien hetkellisien ajatusten myötä uskalla myös laittaa ajatukseni tänne : Voi miksen, miksen käynyt sisustustekstiili artesaani koulutustani paremmin ja kenties vielä jatkanut siitä joskus eteenpäin ja vaikkapa pidemmälle sisustuksen pariin. Kävin kyllä siis koulun loppuun ja paperitkin olen saanut, mutta näin jälkikäteen ajatellen numerot ja erityisesti motivaatio olisi voineet olla parempia. No juuri täysi-ikäistyneenä ei välttämättä aina tiedä mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa, enkä minä ainakaan tuolloin ollut ihan selvillä asiasta. 

Tykkään kyllä todella paljon nykyisestä työstäni, mutta ammatissa pari eri vaihtoehtoa ei olisi pahasta ollenkaan. Nykyäänhän työskentelen lasten parissa ja vaikka ala on kuinka se mitä haluan tehdä, niin selvästi olisi kipinää toiseenkin suuntaan ja se liittyisi nimenomaan sisutukseen. Niin ja eläintenhoito olisi myös sellainen ehdottomasti oma.

Ehkä nämä kuvat ei ole paras mahdollinen yhdistämään ajatuksia sisustamisesta, vaan kun tekee mieli kirjoittaa tästä samaan syssyyn niin tässäpä nämä ajatukset nyt on ylhäällä.

Onneksi tuota sisutusta saa touhuta kuitenkin kotona juur niin paljon kuin haluaa, joten jatkan tästäkin eteenpäin tätä. Iloisin mielin, oman maun mukaan ja vähän silloin kun sille päälle sattuu. 

Moimoi ja mukavaa sunnuntaita :)

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Tuuli tuule jo kevät tuuli..


Vettä tihuttaa ja taivas on sumusta kovin harmaa. Mieli on kovin kuitenkin jo keväässä kuin kesässä ja sormet syhyten olen tänään taimia istutellut isompiin kupposiin. Monesti istutukista ei mitään tule ja vielä useammin taida ajatella ettei niistä mitään tule. Tänään kuitenkin törmäsin viime kesän kuvaan omasta sadosta ja toivon tänä vuonna samanmoista tai isompaa. 

Siemenistä olen laittanut jo kasvuun köynnöskrassia, pensaskrassia, päivänsineä, kolmea tomaattia, basilikaa, paprikaa, chiliä, avomaankurkkua, timjamia, tilliä ja ruohosipulia. Muutama pussukka odottaa vielä istutusta.

Voi maaliskuu ole jo pian ohi.




Tänään olen käynyt kaupoilla. Jos sormet syhyää jo kohti kevättä niin niimpä kipaisisi jalatkin jo kesää kohti.. Ostin tänään juoksukengät ja voi jestas miten odotan, että viimeisetkin lumenrippeet sulaa laduilta ja pääsen kunnolla juoksemaan. Juoksemaan kerrankin kunnon kengillä.

Kiitos kovasti viime kirjoituksen kommentoijille sekä muutamalle uudelle lukijalle lämpimästi tervetuloa.

Mukavaa lauantaita ja kuullaan taas :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Emalia alle ja kaikki heti ja nyt..


Minä se oon kyllä niin hätänen luonne. Välillä ja usein kun päätän jonkun mitä pitää tehdä tai saada niin se pitäisi tehdä tai saada heti. Kärsivällisyyttä olen oppinut ja tietoisesti opetellut, mutta vieläkin jotkut asiat pitää hoitaa suitsait sukkelaan kun sellaselle päälle sattuu. Tälläistäpä tapahtui nyt taas tuossa vartti sitten : Eilen tein emaliastiastoista muutaman kukkapurkin ja amppelin ja vaikka tänään on harmaa päivä niin muutama kuva on saatava nyt heti alta pois. Ei sillä, että narsissitkaan olisi tuossa vielä kukassaan.

Emali on tosiaan vanha kippo, johon metalliterällä porasin reiät ja ketju on vanhasta kynttilälyhdystä. 





Näiden  myötä mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille. Kiva kun kävit, niin kiva kun käytte. Me lähdetään tässä kohtapuoliin kalansavustus puuhiin pihalle :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Keltaiset kiurut


Kääk, kiuruhan se siellä keltaisena kurkkii vierashuoneen seinällä. Tänään vierashuoneen seinistä yksi sai ylleen ihanan, kauniin tapetin, Kiurujen yön. Meillähän on tosiaan makuuhuoneessa tätä punaisena, mutta kun olen niin kovin tykännyt tuosta ja haaveillut myös keltaisesta niin lopulta se on nyt sitten toisenakin värinä seinällä saakka. Tykkään ihan tosi paljon <3

Valo ei ollut otollisin kuville, mutta tulen varmasti kuvaamaan tätä vielä monet kerrat. Olen iloinen.






Moimoi : Miia

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kasvatuspuuhia ja värien iloa.


Niin se vaan joka vuosi tulee tuo viherkuume, vaikka kuinka syksyllä pohtisin etten mitään uutta laita. Oikeastaan en ole edes kummoinen viherpeukalo, vaikka kovasti toivoisin olevani. En edes käsitä miten on välillä niin hankala saada mitään kasvuun, vaikka kuinka rakkautta ja huolenpitoa koen antavani. Sitten on muutamia tuttavia tai puolituttuja, jotka heittävät siemenet " vähän sinnepäin " ja kasvaminen on taattu. Huoh, tiedän eräänkin, joka on säilyttänyt chiliä talven autotallissa ja chili on tuottanut satoa joulukuussa. Joulukuussa! Eihän chilin kasvu suomessa ole itsestään selvää edes kesällä. Omasta moisesta saattaa hyvällä tuurilla kasvaa muutaman sentin tynkä. Niin ja siis vartta, sadosta edes puhumatta. Iloahan nämä kuitenkin tuo ja jo pussit ovat kauniita.

Touhusin myös narsisseja kotiin, mutta ulos en vielä toinna laittaa. Tulipahan taas tunne, ettei värillä ole väliä kunhan se on punainen. Punainen on edelleen itselle kaikkein kiehtovin väri, vaikka keltainen on kirinyt todella kannoille. Keltaisesta puheen ollen : Arvatkaas vaan mikä tapetti tulee huomenna vierashuoneen seinälle, tuonne remonttitikkaiden luo? Kääääk <3







Mukavaa viikonjatkoa!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Monen sortin pitsaa pitsakivellä ja käpyjen kauneus..


Tänään me herättiin uuteen lauantaihin hyvissä ajoin. Ai mikä onnen tunne täytti mielen kun aurinko porisi täydeltä taivaalta ja napattiin koirat pitkälle metsälenkille.

Metsästä löysin käpyjä ja kuinka omaan makuun ja sievä tulikin yksinkertaisesta käpyasetelmasta kotoa.

Pitsaa tehtiin pitsakivellä kolmea eri sorttia ja kuusi kappaletta ( kyllä kuusi ). Yhden täytteeksi tuli salami ja mozzarella, toisen täytteeksi salami, jauheliha, paprika ja aurajuusto. Kolmas pitsa sai ylleen jauhelihaa, tomaattia, fetajuustoa ja basilikaa. Kaikkiin tuli myöskin tomaattimurska ja juustoraaste. Nam, voi kyllä suosittelen pitsakiveä. Pitsakivellä pohjista tulee normaalia rapsakammat. Näitä syötiin toistaiseksi kohtuudella ja osa jätettiin huomiselle.

Illalla lähdetään illan viettoon ukkelin veljen ja veljen tyttöystävän luokse. Saatiin heiltä joululahjaksi kutsu heille syömään ja menuun saimme valita itse eri vaihtoehdoista. Tosi kiva lahja kyllä. 

Ei muuta kun suihkun kautta valmistautumaan ja niin on päälle auringonkeltainen paita kuin uutukainen hame. Taitaapa tulla mukava ilta.










Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille ketkä poikkeatte :)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tennarit soikoon


Tennarit essiin, nyt paistaa aurinko, takana on aikainen aamuvuoro ja lähen kylille. Minä nakotin jo hetken aurinkotuolillakin. Sieltä se tuolin rähjä paljastu lumen alta. Hmm, jokohan ensi syksynä talvea vasten ehtisi puutarhakalusteet varastoida.






Mukavaa, aurinkoista ja valoisaa viikkoa teille, meille, kaikille täällä pikkuruisessa blogissani poikkeaville toivoo Miia

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lalallaallalllaaa Lauantaina.


Viikot kuluu humpsahtaen. Uusien työvuorojen myötä viikot kuluu jotenkin taas entistä nopeammin, mikäli se ikinä on mahdollistakaan. Nyt on taas lauantaissa, vaikka juurihan oli edellinen viikonloppu. 

Yöllä näin unta, jossa seikkailin pisin poikin New Yorkia vapauden patsaalla, puistoissa, kirppareilla.. Ei tarvitse kauaa miettiä mistä ajatukset New Yorkista tulee : Ukkeli on haaveillut tuonne enemmän ja vähemmän muutaman vuoden ja usein puhuukin ajatuksistaan. Tavoite hällä onkin lähteä matkalle ensi vuoden puolella veljensä kanssa. Itse en niinkään herätessä matkasta haaveillut, mutta kirpputoreista sitä enemmän. Eikä muuta kuin ystäväin mukaan ja niin sitä mentiin. Aarteita löytyi hyvinkin, niin itselle, kuin ystävälle sitäkin enemmän. Meilä on hyvinkin sama maku ja oikein huvitti kuinka muutaman tavaran / vaatteen luo pinkastiin kilpaa. On niin ihana kun on ihmisiä, joiden kanssa jakaa tämä rakas harrastus. Tässäpä omia ostojani :







Ihmeitä ei täällä muuten niin olekkaan viikossa ehtinyt. Lähinnä töitä, kotia, muutamia uusia korviksia ja ihan tosi paljon kevään odottamista. Ensi viikolle on luvattu hyvinkin aurinkoa ja kesäistä säätä. 





Nyt blogien pariin. Mukavaa viikonloppua toivoo Miia

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa


' On siis kevät kuljen Hakaniemen rantaan, tuuli ei tuule, mutta sade kyllä jaksaa..' Tämä kipale on soinut päässäni tänään ja jestas miten odotan kevättä, valoa, lämpöä. Ulkona on ollut pitkin päivää sadetta ja usvaa ja jotenkin lohdutonta. Kaikissa vuodenajoissa on puolensa, mutta kevät on minulle ehkä jopa rakkain. Joka vuodenajan vaihtumisen myötä odotan uutta kautta, menevän menemistä. Ja Maaliskuun alku : Eikö Maaliskuun alku ole ehdottomasti alku kevääseen?

Alla olevat kuvat on otettu menneellä viikolla. Edes pilkahdus luonnon valoa jookos kookos uuteenkin viikkoon..








Päättyvä viikko on mennyt suorastaan lennossa. Tiistaina olin ystävää tapaamassa Helsingissä vaateostojen ja syömisen merkeissä. Eilen oltiin ukkelin kanssa toista ystävää juhlimassa taasen Helsingissä. Muutenkin olen ollut vähän siellä, täällä ja tuolla. Tulevan viikon suo olla hieman arkisempi, niin ihania reissuja, näkemisiä ja menoja kuin onkin ollut.

Mukavaa viikonalkua poikkeajille <3